Privjet. Eilen tuli tsekattua Peter & Paul fortress ja käveltyä loputtomasti. Mutta käveltävää riittää. Kortteleita kortteleiden perään. Tällä on helpompi eksyä kuin missään käymässäni paikassa. Korttelit ja kadut muistuttavat toisiaan vaikka ovatkin omannäköisiään. Olen alkanut ymmärtää miksi kukaan ei hymyile. En ole nähnyt aurinkoa koko täällä olo aikana ja hyvä Pietarilainen sää vaikuttaisi olevan se ettei sada paljon ja huono se että sataa paljon. Siltikin olen ruvennut tykkäämään tästä paikasta päivä päivältä enemmän. Tänään rupesin ymmärtämään paikallista mentaliteettia ja tykkäämään siitä. Kaoottisuus ja Säännönmukaisuuden puute on vapauttavaa.
Eilen ja tänään on tullut kierrettyä alaskalaisen hostelli-kämppiksen Davidin kanssa. David on puoliksi japanialainen, puoliksi jenkkiläinen Irkutskissa vaihdossa oleva herrasmies. On ollut nastaa päästä käyttämään englantia huolella ja myös oppia venäjän alkeita. Aamulla roudasimme metrolla Etnologiamuseoon. Täkäläinen metro oli mahti kokemus! Aluksi mentiin rullaportaita syvälle syvälle maan alle. Rupesin jo epäilemään että ollaan matkalla helvettiin koska loppua sille ei meinannut tulla. En usko ikinä olleeni niin syvällä maan sisällä. Metroasemat on valaistuksen, arkkitehtuurin ja tunnelmansa puolesta todella kiehtovia ja oman näköisiä paikkoja. Ihmisvirrat valtoimia ja ajan saa kulumaan pelkästään seuraamalla matkustajia metrossa. Rakastuneita pareja, ristikkoa täyttäiä vanhuksia, työläisiä. Aitoja Pietarilaisia.
Metron liikkuessa meteli ja heiluminen oli melkoista. Aloin uudestaan epäillä että olemme matkalla helvettiin mutta sen sijaan pääsimmekin melkoisen tovin jälkeen (täällä pysäkin välit on kaukana stadin minuuteista) pysäkillemme.
Pietarin etnologinen museo on Venäjän vanhin museo. Ilmeisestikin Pietari Suuri perusti sen osoittaakseen kansalle millaista meno on maailmalla ja kuinka venäläiset on mahtavia. Hölmönä meni samaan yhteyteen laittamaan jonkin sortin friikkiesityksen ja arvata saattaa mitä se kansa sitten tuli katsomaan. Odotukseni eivät olleet kovinkaan suuren museon suhteen ja museo pääsi yllättämään enemmän kuin positiivisesti. Museoon oli kerätty esineitä, vaatteita jne. kaikista maailman kansoista. Nähtävää oli melkoisesti ja David toimi loistavana matkaoppaana tulkkaamalla venäläisiä tekstejä ja myös kertomalla syventävästi Japanian historiasta.
Siellä oli kuin olikin myös tuo friikkiosasto. Sali täynnä kaikkea hyvin omituista. Joku satakunta epämuodostunutta vauvaa lasipurkeissa puuvitriineissä. Yksittäisiä, siiamilaisia, sellaisia mistä ei pystynyt sanomaan kumpia olivat sekä jopa viitoset. Kaikissa näissä vitriineissä oli myös aina joku merenelävä purkkien yläpuolella. Syytä tälle emme keksineet. Sali oli sen verran outo kokemus etten oikein osaa sitä kuvailla. Jos olette joskus Pietarissa ja haluatte nähdä jotain ikimuistoista niin käykää ihmeessä. Raskaana oleville en ehkä suosittele. Päällimmäinen ajatus tuon jälkeen taisi olla onnekkuus siitä että on syntynyt terveenä.
Tuon jälkeen oli luvassa toinen yhtä omituinen paikka. Pietarin erotiikkamuseo. Ainut mitä museosta tiesimme oli se että sieltä pitäisi löytyä Rasputiinin aisa. Museo ei ollutkaan pelkkä museo vaan joku sankari oli keksinyt yhdistää museon ja kliniikan erittäin pornomaiseen tilaan. Koko henkilökunta oli sairaanhoitajan asuissa ja lääkäritakeissa. Luulimme kaiken aluksi olevan rekvisiittaa, mutta penkeillä odottavat potilaat olivat kaukana rekvisiitasta. Kohtuu vaikeanoloisina odottelivat vuoroaan. Kaikista omituisinta oli se että paikassa sai kuvata. Joten kuvani luultavasti kertovat paremmin kuin sanat siitä kuin omituinen tuo museon ja kliniikan risteytys oli. Voi olla että jos Meilahden sukupolvitautiklinikalle bygättäisiin museo missä hoitsutasut näyttää seksiasuilta ja tyyppejä tulee valokuvamaan ja kiertelemään niin jengi ei hirveästi diggais. Venäjä<3
Sieltä löytyi lasipurkista tuo Rasputinin omaksi väitetty jortikka. Paha sanoa oliko Rasputinin vai ei, mutta jortikka se ainakin oli ja kieltämättä kohtuu miehekkään kokoinen sellainen. Ehkä jälleen kerran kuva puhuu paremmin kuin tuhat sanaa.
Nähtyämme nuo maailman suuret ihmeet läksimme syömään aitoon japanialaiseen sushia. Niin hassua kuin se onkin, en ollut koskaan aikaisemmin syönyt sushia. Oli todella herkullista:) David opetti japanilaista ruokakulttuuria ja tulipahan samalla opittua syömään tikuilla, kun vaihtoehtoa ei ollut.
Dasvidanja.
-Anselmi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti