Санкт-Петербург

Aamulla heräsin sängystä, en omasta. This is the day. Siltä ei kuitenkaan näyttänyt eikä tuntunut edellisillan läksiäisten aiheuttaman heikohkon olotilan tuoksinassa. Kupillinen teetä teki ihmeitä niinkuin aina, siihen lisätty muutaman tunnin nuokkuminen keittiössä sai jo mieheen puolospartalaista ryhtiä. Ainut tieto busseista oli se että lähtevät Presidentti hotellin takaa 11-12 välillä. Sitä ennen piti pakata, tulostaa jotain infoa hostelleista jotta sellaisen löytäisi, sekä käydä vaihtamassa rahaa. Sinälleen oli vielä paljon muutakin tekemistä, pyykkien pesemisestä kämpän tyhjäämiseen loppuun, mutta ihanat kämppikset lupasivat hoitaa ne ja jäljelle jäi nuo kolme kriittistä. Mihin joutuisinkaan ilman noita rakkaita kämppiksiäni? Ilmeisesti en ainakaan Siperiaan:) (erityiskiitokset Hanskille)

Siltikin tämä nuorimies notkui vielä kymmenen aikaan keittiössä mussuttamassa makroonia. No onneksi sitten tuli vipinää punttiin (punttiin, check it;) ja himmee pakkaaminen käyntiin ja Hanskin kanssa kohti kyliä. Roban päässä jouduttiin kääntymään takas kun olin ottanut väärät kengät matkaan. Hetken jo sekoilin että talvikengät laittaisin Siperiaan, mutta sitten tulin järkiini ja hain jeesusteipillä korjatut tennarini:)

Herkko oli nopeana poikana jo mestoilla ja oli tarkkaavaisena huomannut Tennispalatsin takana Venäläisen bussin. Ei tarvinut kauaa seisoskella bussin edessä kun Leonidiksi itsensä esitellyt herrasmies kertoi että Pietarin 20 euroa. Leonid ei kylläkään puhunut sanakaan suomea, mutta hyvin saatiin asiat hoidettua niin että hän puhui venäjää ja mina suomea. Leo näytti kellostaan että puolen tunnin päästä on lähtö. Jätimme rinkanni bussiin ja suuntasimme teelle ja kauppaan eväitä ostamaan. Kauppa reissu jouduttiin tekemään osittain juosten etten myöhästyisi bussista.

Jo löi kello kaksitoista ja Leo kehotti nousemaan kyytiin jäähyväisten jälkeen. Tuosta kyydistä ei sen enempää ollut tietoa kuin että se on Venäläisten omia busseja ja halvin tapa päästä Pietariin(Juna 80e). Olin ainut ei-venäläinen koko bussissa, kukaan ei myöskään puhunut mitään muuta kuin venäjää. Johtuen länkkäri statuksestani tai jostain muusta syystä sain erityiskohtelun. Alunperin paikkani oli edessä mutta Leo tuli ohjastamaan takapenkkiin missä oli enemmän tilaa. Sen lisäksi muut saivat keltaisia paperiliinoja (jäi epäselväksi että miksi jaettiin) kaksi ja itse sain viisi. Joten hyvässä huomassa olin. Bussi lähti posottamaan kohti itää, jostain syystä kuitenkin pysähdyttiin Itiksen uimahallin eteen hengaamaan ja jengi vei ja haki tavaraa ruumasta. Tällainen ruumaoperaatio toistu monta kertaa matkan aikana kummallakin puolella rajaa. Kun taas päästiin jatkamaan matkaa Leo jakoi kaikille Lidilin katalogit. Tässä vaiheessa oli ilmeisen selvää että olen mukana venäläisellä ostosmatkalla. Mikäs sen mukavampaa:) Katalogeista huolimatta ei menty Lidiliin (ilmeisesti venäläiset tykkää lukea muuten vaan Lidilin katalogeja), mutta sen sijaan menimme kalakauppaan. Kalakaupassa kyllä myytiin kaikkea muutakin kuin kalaa, esim. makeisia ja muita herkkuja. Maantieteellisesti tuo kalakauppa sijaitsee jossain Porvoon ja Kotkan välimaastossa. Venäläiset olivat kohtuu liekeissä kalakaupasta, itse en oikein syttynyt, mutta jaloittelutauko oli tervetullut.

Koska yhteistä puhuttavaa kieltä ei matkaisäntämme Leon kanssa ollut, näytti Leo aina kellosta että missä kohtaa viisari on kun lähdetään. Seuraava pysähdyspaikka oli Rajamarket pari kilsaa ennen Vaalimaan tullia. Venäläiset osti kaupan tyhjäksi Fairysta ja muusta luksuksesta, itse keskityn taas lähinnä jaloitteluun. En ollut kuullut suomenkieltä Helsingin jälkeen enkä kuullut sitä Rajamarketissakaan. Rajaseutu itsessään vaikutti jo siltä kuin olisi toisessa valtiossa.

Suomen tullissa ei tarvinnut kuin vilauttaa passia. Tämän jälkeen ajoimme reippaan kilsan ilmeisesti jonkin sortin ei kenenkään maata (olisi pitänyt hypätä kyydistä ja perustaa valtio). Päädyimme pitkään ja sekaisaan autojen jonoon. Osa autoista etuili toisia autoja, osa ei. Röyhkeimmät ajoi jonon perältä suoraan ensimmäiseksi. Tuota kaaosta kesti reipas tunti. Onneksi saimme nauttia venäläisestä elokuvast sillä välin. Vaikka en sanaakaan ymmärtänyt niin se ei haitannut, sen verran universaalia huumoria sisälsi että helposti pystyi katsomaan. Kelpo pätkä. Tuo elokuva oli ensimmäinen merkki siitä yllättävästä asiasta että missään ei näy juurikaan länsimaiden vaikutusta. Kaikki leffat ja musiikki mitä katukuvassa ja muualla näkee on venäläistä tuotantoa. Normaalisti kun matkustaa, näkee jenkkileffojen mainoksia ja bändien keikkajulisteita jne. Täällä ei juurikaan. Ihan oma maailmansa ja sinälleen ihan hauskaa vaihtelua.

Edetessämme kohti tullia katsoin erästä rekkaa jonka kontissa luki China. Ensimmäinen ajatus oli että voi kuinka kaukaa tuo rekka on tullut. Sekunttia myöhemmin tajusin että olen matkalla sinne. Sinä hetkenä sillä pimeän bussin takapenkillä nousi sellainen hymy naamalle että kummallakaan puolen rajaa tuskin oli sillä hetkellä vastaavaa.

Pääsimme vihdoin tulliin jossa matkanjärjestäjät taistelivat siitä kenen ryhmä pääsee ekana. Muut ryhmästämme pääsivät suoraan läpi mutta itselleni lyötiin maahantulokortti käteen ja jonon perälle. En ikinä ryhtyisi tullimieheksi. Tullimiehet ja naiset ei koskaan hymyile.

Kun vihdoin pääsin tullista läpi kiirehti Leo vastaan ja minut bussille. Sain aploodit muilta matkustajilta. En vieläkään tiedä että sen vuoksi että olin myöhässä, vai sen vuoksi että olin päässyt niinkin nopeasti.

Muutaman tunnin ajelimme venäjälle. Ilmeni että edessä istuva rouva osaa joten kuten puhua suomea. Hän tulkkasi muille ja kyselivät että mihin olen menossa ja tullaanko minua vastaan. Mummot kauhistuivat kun kerroin että ketään ei ole tulossa vastaan ja en tiedä paikan jonne olen menossa osoitetta, mutta ehdin tulostaa rakeisen kartan mukaan jossa on pari hostellia merkitty täplillä. Rouvat olivat varmoja että olen matkalla surman suuhun. Sanoin että njet problem ja lähdin talsimaan Nevski Prospektia pitkin. Olen kerran kävellyt Manskun melkein puoleen väliin, joten päättelin että kyllä sillä kokemuksella nyt yksi Nevski taltutetaan. Kävely teki muutenkin hyvää pitkän istumsen jälkeen. Kello oli noin 23.20 ja lauantai-ilta joten menoa riitti. Näin mm. aitoja katuprostituioituja ja muuta ison maailman meisinkiä. Komean karttani johdattelemana kiertelin Nevskin jälkeen pienempiä ja pimeämpiä kujia, välillä näkyi ihmisi välillä ei. Ensimmäistä hostellia ei löytynyt, joten läksin etsimään toista. Puoltoistatuntia bussilta lähdön jälkeen vihdoin löytyi tuo toinen. Hostellin nimi on Club Sabrina (I know, kuulostaa hiukan joltain muulta kuin hostellilta:D ) ja on parhaita missä on tullut käytyä. Kaikki skulaa ja brekkari kuuluu hintaan (täällä syödään lättyjä aamiaiseksi, ei pitäne syödä joka päivä ettei tule pläskiks). Miinuksena sanottakoon että putkassakin on paremmat patjat kuin täällä. patja on noin sentin ohut joten meisinki on sama kuin nukkuisi lattialla. Mut karaisee vaan mun Spartalaista kehoa:) Kämppiksinä ranskalainen ja alaskalainen sälli. Alaskalainen oli käynyt Suomessa ja hehkuttaa että se on maailman paras mesta.

Seuraava päivä piti sisällää kaupungilla kiertelyä, tomaattimehua<3 omituisia kauppoja (kaikki auki sunnuntaisinkin), iisakin kirkon (melkein puoliksi ortodoksina oli mahtavaa päästä tuonne. oli kyl hiukan eri menot kuin meil khlystiläisillä. jouduin opettelemaan miten tuo ristinmerkki tehdään etten eroaisi muista)

Täällä sulautuu massaan kohtuu hyvin kun heittää vaan hupun päähän ja ei turhia hymyile. Jos joku tulee uhkaavasti käyttäytyyn niin näyttää siltä että meinaa leipoa lättyyn ja muuten näyttää siltä että koira on kuollut ja mikään ei kiinnosta. Tämän paikallisen käyttäytymiskoodin adoptoituani kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota. Mut kyl välil joutuu hymyileen ja onneks nääkin hymyilee:)

Siinä vähän tekstiä, tai oikeastaan aika paljon, saa nähdä jatkossa että ehtiikö läheskään näin pitkiä tekstejä kirjoittaan. lupaan kuitenkin pyrkiä tänne jotain aina kirjoittamaan.

Tarinan lisäksi löytyy siihen liittyviä kuvia. Niiden suhteen teen niin että samalla nimellä millä tänne blogin luon, teen facebookkiin (koska sen kuvaohjelma on huomattavasti käytännöllisempi kuin tämän oma ja helpompi olla rikkomatta tekstiä kuvilla). Jos tätä lukee joku joka ei ole ystävissäni facebookissa (suurinosa taitaa olla, jos tätä nyt joku edes lukee :D) niin Anselmi Lehto nimellä olen siellä. Laitan kuvista myös tänne linkin niin löytyy toisinkin päin.

Nyt sitä lättyä ja parranajoa->