Reissaamisesta

Kasaan tähän (ja lisää sitä mukaa kun valmiiksi saan) hiukan kokemuksia ja asioita mitä on tullut reissatessa opittua. Avaa varmasti hiukan aihetta niille jotka eivät reissaa ja niille jotka reissaavat, saattaa antaa jotain tippeja tai näkökulmaa:

Liikkuminen:

Tähän mennessä reissu on taitettu puhtaasti maateitse. Toivottavasti myös meriteitä tulee vielä nähtyä. Syy miksi ei vaan napattu lentoja on monta. Tärkeimpänä vanha viisas filosofia "ei se perille pääsy, vaan se matka". Suuri osa parhaista hetkistä on edelleenkin matkustamisista. Tunnen luissani ja ytimissäni jokaisen niistä about 17 000 kilometristä, enkä yhtään niistä vaihtaisi pois.

Ennen reissua tuli luettua matkailufoorumilta tiukkaa keskustelua lentämisen eettisyydestä. Hipeimmätkin puunhalaajat siellä tilitti että vaikka muuten luonnon tärvely on rikoksista kamalin, niin lentäminen on ok koska ei ole vaihtoehtoja. Joten tämä reissu on vähän niinkuin tribuutti noille sankareille. Lentäminen ei ole pakko vaan valinta (sinälleen en todellakaan karsasta lentämistä, nihilistinä minusta on hienoa kun poltellaan kerosiinia taivaalla). Thaimaahan pääsee maateitse jos vain on tarpeeksi tahtoa ja uskoa.

Seuraava tavoite olisi päästä laivalla Etelä-Amerikkaan. Katsotaan kuinka käy:)

Junamatkaa Ulan Batorista Pekingiin ja bussimatkaa Para Bangista Viantianeen lukuunottamatta olemme olleet aikalailla ainoat länkkärit mitä on näkynyt. Paikalliset ovat monesti ihmetelleet että miksi emme matkusta hienoimmilla peleillä tai paremissa luokissa kuten valtaosa tekee. Ihmiset ovat olleet todella otettuja kun olemme kertoneet että hintaakin enemmän asiaan vaikuttaa se että yksinkertaisesti pidämme valtavasti matkustamisesta heidän kanssaan ja että se on kokemuksista rikkain (jota se todellakin on). Kohtelu jota näiltä ihmisiltä olemme saaneet on mielettömän ystävällistä ja vieraanvaraista. Mielummin otan milloin tahansa snadisti kovemman penkin ja ne kaikki huiput ihmiset, kuin annan lukita itseni omaan ylhäisyyteeni omaan shloossiin tai ensimmäisen luokan korrektiin sieluttomuuteen.

Kiinassa on taksi, Mongooliassa ja Venäjällä kansantaksit, Laosissa tuk-tukit ja Vietnamissa skootterit. Mitään näistä ei voi olla huomaamatta, etenkaan kun etelämässä tulee joka toinen sankari ilmoittamaan että "motorcycle" ja vaikka kuinka sanoisi että "yes i can see" niin seuraava kysyjä on jo kulman takana. Jokainen noista on kuitenkin se yleisin kulkupeli täkäläisittäin. Niiden käyttäminen on joskus järkevää ja jokaista kannattaa kokeilla ainakin kerran ihan kokemuksen vuoksi. Kuskilta kannattaa tarkistaa aina että tietää varmasti mihin olette menossa. Erään kerran Kiinassa kuski vaikutti kovasti tietävän mihin oli ajamassa, iloisesti hymyillen ajoi kilsan verran kunnes tajusin kysyä että onko sulla mitään hajua mihin ollaan menossa, johon hymyilevä kuski vastasi päätään heiluttamalla. Noita välineitä tulee käytettyä melko vähän, terveillä jaloilla ja rajattomalla ajalla pääseen sen saman kilsan pari ja näkee samalla cityä. Mutta pidemmille (6-20km) keikoille noita tulee käytettyä ja hyvin toimivat jos sopii etukäteen soppelin hinnan.

Kieli:

Venäjällä on todella vaikea löytää englantia puhuvia paikallisia. Pietarissa ja Moskovassa taisi tulla yhteensä kaksi vastaan. Siltikin venäläisten kanssa tuntuu pärjäävän hyvin ilmankin. Venäjä on todella nasta kieli opetella. Mongoliassa ei oikeastaan kukaan hostellin henkilökuntaa lukuunottamatta puhunut englantia. Kiinassa tietyillä markkinapaikoilla puhutaan rajoittunutta englantia mutta peruskiinalaiset eivät puhu sanaakaan.

Joka maassa olemme yrittäneet opetella perus-sanastoa koska se on käytännössä ainut keino asioida paikallisten kanssa. Venäjää ja kiinaa olemme oppineet noin 25 sanaa/lausetta (joilla pääsee yllättävänkin pitkälle), muuta mongoliaa ja laosia vain pari hassua lausettasanaa. Kehonkieli on noussut arvoon arvaamattomaan ja sillä pärjää monissa tilanteissa. Parhaiten toimii silmiin katsominen ja hymyily.